Onko kehosi jumissa ja mielesi kuormittunut?
Keho- ja mielivalmennus
elämän solmukohtiin Lahdessa ja etänä
Kun olet jumissa, et tarvitse lisää ajattelua, vaan uutta suuntaa ja toimintaa
Moni tulee luokseni tilanteessa, jossa mieli käy ylikierroksilla, keho on väsynyt ja olo tuntuu pysähtyneeltä. Saatat tietää mitä pitäisi tehdä, mutta et saa itseäsi liikkeelle. Tai tunnet, että jokin ei ole kohdallaan, mutta et saa siitä otetta.
Kehotietoinen valmennus on ratkaisu juuri tähän tilanteeseen.
Keltaisella nojatuolilla ei ole tarjolla terapiaa, vaan ohjattua työskentelyä, jossa keho ja mieli tuodaan samaan suuntaan. Silloin saat elämääsi takaisin selkeyden, energian ja konkreettisen seuraavan askeleen.
Jutellaan, joskus yksi keskustelu riittää!

Mitä kehotietoinen valmennus tarkoittaa?
Usein yritämme ratkaista ongelmia pelkällä järjellä, vaikka keho on jo pitkään viestinyt uupumuksesta, stressistä tai ristiriidasta. Viestien lisäksi keholla on usein myös myös vastaus, kunhan opimme kuuntelemaan sitä! Kehomme on usein mieltämme viisaampi!
Kehotietoisessa valmennuksessa:
pysähdyt hetkeksi pois suorittamisesta
opit tunnistamaan, mitä keho kertoo tilanteestasi
jäsennät mielen kanssa, mihin suuntaan on oikeasti järkevää mennä
Tavoite on yksinkertainen: Session jälkeen tiedät, mitä teet seuraavaksi ja tunnet, että se on oikeasti mahdollista!
Mihin tilanteisiin valmennus sopii?
Valmennus auttaa erityisesti, jos:
tunnet uupumusta tai jatkuvaa stressiä
olet jumissa päätöksenteossa tai elämän suunnassa
kamppailet kehohäpeän kanssa
kaipaat selkeyttä, mutta et enää jaksa analysoida kaikkea
Et tarvitse valmista ongelmanmäärittelyä. Riittää, että tunnet, että näin ei voi jatkua.
Valmennuksen lisäksi tarjoan myös TRE®:tä, kehon huikeaa tapaa auttaa meitä vaputumaan kehoon jumiin jääneestä energiasta.
Tutustu lisää!
Millainen kokemus tämä on?
Työskentely tapahtuu rauhallisessa ympäristössä joko vastaanottotilassa, kotonasi tai etänä. Saat tilaa kuulostella itseäsi, mutta et jää yksin ajatustesi kanssa. Ohjaan prosessia niin, että pysymme olennaisessa ja etenemme kohti konkreettista lopputulosta. Jokainen tapaaminen sisältää kehon kuuntelua, työskentelyä ja konkreettisen päätöksen ja ohjeen ottaa seuraava askel.
Alkuun riittää, että saavut.
Ja nyt, riittää että varaat maksuttoman soittoajan! Ei sitoumuksia, ei ostopakkoa!

Kenelle tämä valmennus sopii?
Valmennus sopii Sinulle, yli 40-vuotias nainen, joka olet pitkään pärjännyt ja kantanut vastuuta ja huomaat nyt, että keho ja mieli eivät enää palaudu entiseen tapaan.
Saatat tunnistaa itsesi näistä:
Arki rullaa, mutta olet jatkuvasti väsynyt. Lepo ei oikein virkistä.
Kehossa on kireyttä, levottomuutta tai epämääräistä oireilua.
Mieli pyörittää samoja kysymyksiä: pitäisikö jotain muuttaa, mutta et tiedä mitä tai miten.
Olet kokeillut puhumista ja itsensä kehittämistä – ymmärrystä on, mutta muutos ei näy arjessa.
Suhde omaan kehoon on etäinen tai kriittinen.
Valmennuksen aloittaminen ei vaadi, että tiedät tarkalleen mikä on vialla. Riittää, että tunnet: näin ei voi jatkua.

Asiakaspalautteita
TOIVOA UUPUMUKSEN KESKELLE
Valmennustapaamiset Jennin kanssa ovat olleet kaipaamiani selkeyden hetkiä uupumuksen ja masennuksen sumussa. Keskustelut ja harjoitukset ovat olleet minulle suureksi avuksi oman olon, tunteiden ja toiveiden jäsentämiseen. Jenni on läsnäoleva, lempeä mutta samalla jämäkkä ja hän auttaa oivaltamaan ja pysähtymään silloin kun itsestä tuntuu ettei ole mitään annettavaa. Hänen ohjauksessaan on turvallista olla, myös epämukavuusalueella.

Valmennus avasi liikkeelle tunnelukkoja ja antoi uusia oivalluksia sekä näkökulmia omaan elämään. Valmennus oli voimauttava ja ratkaisukeskeinen. Keltaisessa nojatuolissa oli turvallista olla ja tulin lämmöllä kohdatuksi omana itsenäni, ilman rooleja. Jenni on lämmin, rehellinen ja osaa kohdata ihmisen. Kiitos.

SELKEYTTÄ TULEVAISUUTEEN
Kävin useamman kerran Jennin luona Keho-ja mieli valmennuksessa ja voin hyvillä mielin suositella sitä muillekin!
Jennin
läsnäolo on ollut huippuluokkaa tapaamisissa ja hänellä kuuntelevat
korvat ja lämmin sydän. On ollut jopa helppoa puhua vaikeistakin
aiheista Jennin kanssa, sillä oma olo tuntunut turvalliselta. Jennin
kanssa on voinut pohtia niin nykyhetken asioita, menneitä kuin
tulevaakin. Itselleni parasta on ollut se, että puhumisen ohella,
on voinut suunnitella tulevaa ja tehdä konkreettisia suunnitelmia, miten
asioista voisi tulla totta omassa elämässä.
Valmennuksesta jäi päällimmäiseksi mieleen helppous. Jennin kanssa oli hyvä työstää tärkeitä asioita!

KEHON JA MIELEN YHTEYS
Jennin kanssa työskentely on ollut antoisaa. Vaikka Jenni haastaa ohjauksessaan asiakkaan ajattelua, on tunnelma koko ajan turvallinen. Tapaamisissa on sivuttu yllättävänkin vaikeita aiheita, mutta se on tuntunut hyvältä. Olen saanut monia isoja oivalluksia ja päässyt paremmin kiinni kehon ja mielen yhteyteen. Nämä tulevat jatkossakin auttamaan itseäni eteenpäin.

Keltaisen nojatuolin istunto muuntui alkulauseiden jälkeen selinmakuuksi, joka olikin täydellinen valinta. Jennin ääni rentoutti ja kuljetti minua mieleni jaksamisen solmukohtiin. Kahden tunnin aika meni silmänräpäyksessä: raskaat solmukohdat aukenivat ja sain uusia näkökulmia voimaantumiseen ja jaksamiseen. Tämä lempeä, mutta silti niin voimakas tunneryöppy, auttoi keventymään ja voin taas vapaammin hengittää ja uskoa jaksamiseeni.
Kiitos SuperJenni
Ihanaa, että löysit minut!
Olen kohta viisikymppinen valmentaja Asikkalasta – inhimillinen, rehellinen ja edelleen itseäni etsivä. Tie tähän pisteeseen ei ole ollut suora tai sileä, vaan täynnä mutkia, häpeää ja uudelleenrakennusta.
Kehosuhteeni on ollut kivulias. Olen kantanut ylipainon ja kehohäpeän taakkaa lapsuudesta aikuisuuteen, kunnes löysin – tai oikeastaan minut pakotettiin löytämään – liikunnan. Sen kautta sain yhteyden kehooni ja aloin rakastua itseeni uudelleen. Kun kehoni pystyi, mieleni alkoi uskoa perässä.
Aiempi urani ravintola-alan esihenkilönä oli raskas ja kuluttava. Se opetti varovaisuutta, laski itsetuntoa ja sai minut unohtamaan kuka olen. Mutta onnen ja epätoivon risteyksessä tein päätöksen: elämäni saa muuttua. Liikunta, valmennus ja toivon kipinä syttyivät – ja niistä tuli minulle tie ja työ.
LUE LISÄÄ...

Oletko sinä valmiina voimaan paremmin?

Varaa maksuton kartoituspuhelu, käydään yhdessä läpi tilanteesi ja katsotaan, miten voin auttaa sinua. Joskus jo asiasta puhuminen avaa uusia näkymiä sinulle. Soitto ei sido sinua mihinkään!

Ota yhteyttä


